Tarina

Ulla, Paula ja Maija - Nisulan likat

Siihen aikaan kesät olivat pelkkää aurinkoa ja talvet lumen ja pakkasen kuuraamia. Elettiin kauneinta 60-lukua – Suomi ja maailma olivat nousussa. Kaksi nuorta oli yhyttäneet toisensa tansseissa Pohjanmaalla 50-luvun lopulla ja lähteneet kulkemaan yhteistä matkaansa. Perhe kasvoi matkan varrella – Ulla, siten Paula ja viimeisenä Maija. Nisulan likat olivat nähneet päivänvalon.

Perhe asettui lopulta Lappeenrantaan ja likat jatkoivat kasvuaan. Koulut ja opinnot saivat ansaitsemansa huomion ja 90-luvun alkuun tultaessa koulutukset oli hankittu, perheitä ryhdyttiin perustamaan ja kolmen nuoren aikuisen elämä haki uomiaan. Maija lähti maailmalle samalla kun Ulla ja Paula näkivät Suomea monelta kantilta. Lapsia syntyi kaikille, ruuhkavuodet veivät mennessään.

Jokaisella Nisulan likalla oma vahva luovuuden polkunsa

Likat toteuttivat ammatillisia intohimojaan kukin tahollaan ja tavallaan. Ulla rakensi vahvaa ammatillista identiteettiä leivonnan ja ruoan maailmassa, Paulan silmä kehittyi kauneuden, muodin ja sisustuksen saralla, kun taas Maijan kädet ja luovuus puhkesivat kukkaan taiteen perusopetuksen parissa. Tätä kesti vuosia. Ajatukset jostain muusta alkoivat kuitenkin nostaa päätään, niitä vain ei
vielä osattu sanoittaa. Kullakin oli ideansa – taskut täynnä unelmia.

Vuonna 2020 Luovuus puhkesi kukkaansa

Vuonna 2019 alkoi tapahtua. Ideoista siirryttiin vähitellen toteutukseen, ja kun päästiin vuoden 2020 alkuun, oli tila vuokrattu ja moni käytännön asia loksahtanut kohdilleen. Koronakriisi kuitenkin heitti kapulansa rattaisiin. Tästä ei lannistuttu, vaan lisäaikaa hyödynnettiin yksityiskohtien hiomiseen. Kevät meni siivillä, ja pian likat olivat valmiina toivottamaan kaiken kansan tutustumaan toteutuneeseen unelmaan.

Suomen kesä oli kuin 60-luvulla – pelkkää aurinkoa. Pitkä matka oli kuljettu, kukin tahollaan ja lopulta yhdessä, toteuttamaan jotain, joka oli kulkenut mukana aina mutta vaati kypsyäkseen aikaa ja elettyä elämää.

Tämä on tarina taskuja painaneista unelmista, siitä kuinka ne kaivettiin esiin. Kulkiessaan sydämestä sormenpäihin nämä unelmat synnyttivät Luovuuden.

Soita 000 000 0000